Siinä puolen vuoden camppaamisen jälkeen olin pudottanut jo lähemmäs -20kg, jotenkin alkoi tuntua, että muut huomaavat mutta minä en huomaa. Alkoi vaivata miksi minä ite en näe muutosta itsessäni. Peilistä katsoo edelleen se lihava, surullinen, masentunut minä? Puoliso tsemppasi minua kovasti ja yritti myös lohduttaa kyllä sinäkin sen muutoksen vielä huomaat. Varasin kuitenkin ohjaajalleni mielenterveystoimistoon ajan. Pääsinkin juttelemaan ohjaajalleni, joka valoi minuun uskoa ja sanoi: sinun muutosprosessi on ollut niin hurjaa, että pääsi ei ole pysynyt tahdissa mukana, että pää tulee hieman jälkijjunassa. Joka kuullosti joltain osin hieman huvittavalta, mutta järkevältä. Silloin aloimme myös puolison kanssa puhua lapsista, me kun halusimme lisää lapsia, mutta en minä ennen voinut koska olin niin suuri. Otin sitten kuitenkin selvää lapsettomuusklinikalle pääsyn kriteereistä, sillä ensimmäinen lapsemme on syntynyt inseminaatiolla, joten oli selvää, että toinenkin tulee mahdollisesti samallalailla. Kun selvisi, että tutkimuksiin edellytettiin 40 tai alle bmi:tä melkein muserruin sillä oma bmi oli reippaasti yli 40, se antoi kuitenkin lisää ja lisää motivaatio siihen, että nyt pudotan painoa kunnolla ja lisäksi tuli myös liikunta. Aloin tekemään kävelylenkkejä, poljin kuntopyörää kotona, tein kahvakuula harjoituksia ja lisäksi tuli kuntosali. Nautin siitä, siitä tuli osa minun elämää vaikka vihasinkin ennen liikuntaa yli kaiken. Nyt kun on menossa 10kk campbridge ohjelmalla on pudotettuja kiloja ropissut pois jo -33kg, joka on minulle aivan uskomaton saavutus ja nyt bmi:ni on jo alle 37. olen niin sanoin kuvaamattoman onnellinen siitä, että olen saavuttanut jotain näin uskomatonta joka alkuun tuntui mahdottomalta. Valmentaja otatti viime käynnillä tavoitekuvat jotka lähetti minulle myöhemmin sähköpostiin, kun näin ne kuvat mitä on nyt ja oli silloin alkuun, minä purskahdin itkuun. Se oli jotakin niin uskomatonta, nähdä minusta itsestä kaksi kuvaa vierekkäin jotka ovat kuin yö ja päivä. Koin niin valtavan tunnemyrkyn sinä päivänä, että ihmettelen sitä vielä tänäkin päivänä. Toisessa kuvassa niin surullinen ja onneton ihminen ja toisessa nauravan ja elämää rakastavan ihmisen. En aluksi osannut käsittää sitä että siinä on sama ihminen vain paino on eriluokkaa. Olenkin ottanut sen aloituskuvan itselleni motivaattoriksi, että tuohon samaan en enää ikinä halua palata. Valmentaja teki minusta myös onnistujatarinan campbridgen virallisille nettisivuille josta voi käydä lyhyesti lukemassa minun tarinaani olen siinä -29,2kg kevyempi. Asetimme kuitenkin valemntajan kanssa tavoitteen, että pudotamme vielä toiset 30kg mutta 10kg jaksoissa, sillä eihän sitä tiedä jos tässä välissä tapahtuisi jotain niin ihanaa kun saisi toisen lapsen. Se on yksi minun suurimmista unelmistani. Minä entinen pullukka, uskallan nyt jopa unelmoida kun tiedän, että jos jonkin haaveen eteen tekee hurjasti töitä sen voi myös saavuttaa. Minun masennukseni kulkee edelleen mukanani mutta on lääkkeiden avulla pysynyt takaalalla, eikä enää masennus vie minua vaan minä vien masennusta. Olenkin aika ajoin pohtinut itsekseni, mikä laukaisi masennuksen ja tulin siihen tulokseen, että silloin oli vain niin paljon kuormittavia tekijöitä ja paino oli korkea, että eipä se paljon muuta tarvinnutkaan laukaistakseen masennuksen. Kun teimme valmentajan kanssa sitä onnistujatarinaa, muutama kohta oikein iskostuivat minun pääkoppaan. Kun kysyttiin miten elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen? Ja tapahtuiko laihdutuksen aikana jotakin, mitä et osannut odottaa? No todellakin tapahtui! Ensiksi, jaksan paremmin, mieleni on kirkkaampi, olen saanut rohkeutta kokeilla uusia asioita ja ruokavalio on muuttunut terveellisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Vastaus toiseen kysymykseen: huomattava muutos itsessä fyysisesti että psyykkisesti, oman muutoksen sisäistäminen, se vasta onkin ollut hankalaa. Voin kuitenkin sanoa, saaneeni uuden elämän.
tässä ylemmässä kuvassa painoa lähtenyt -10,3kg
tässä sitä on pudonnut jo -20,8kg
