Ennen laihduttamista olin suurikokoinen, painoin 138kg vaikka olen 167,5cm pitkä. Yritin useaan otteeseen pudottaa painoa ominkeinoin, kävin myös ravitsemusterapeutilla, mutta sen avustuksella sain ehkä 1-2kg pois painosta joka tuli myöhemmin aina takaisin. Olin usein surullinen, ja en viihtynyt yhtään julkisissa tilaisuuksissa tai muutenkaan en nauttinut huomiosta. Halusin olla ns. huomaamaton, ettei kukaan huomaisi minua. Se masensi ja söin usein myös suruun. Saimme ensimmäisen lapsemme Marraskuussa 2011 ja olin siitä onnellinen, että sain olla ÄITI.
Olin kuitenkin lihava äiti, surullinen omaan kehooni ja ulkonäkööni. Lapsen saaminen antoi hieman lisää potkua alkaa ajatella painonpudotusta, kävin salillakin ja yritin syödä paremmin. Mutta olin myös malttamaton kaikki piti saada heti, enkä jaksanut tai edes halunnut odotella tuloksia. Ja niinhän siinä kävi, että metsään meni ja pahasti. Vauvaaika oli helppoa, ja nautin siitä todella paljon, kun lapsemme kasvoi, aloin kokea huonoa omaa tuntoa kun en pystynyt enkä jaksanut leikkiä ja puuhastella niinkuin olisin halunnut. Se aiheutti lisää omaa sisäistä tuskaa, en kuitenkaan koskaan puhunut olostani edes miehelleni, joka kuitenkin aavisteli jonkin olevan vialla. Hermostuin jos asiasta minulta kysyttiin.
2016 sairastuin masennukseen, joka johti siihen, että meneitin mielenkiinnon kaikkeen. En jaksanut pitää yhteyttä ystäviini, enkä perheeseeni. Joka tietenkin alkoi heitäkin huolestuttaa, itse en aluksi kertonut kenellekkään sairastuneeni masennukseen, edes miehelleni kertominen oli minulle kova paikka. Ajattelin hänen ajattelevan, että olen epäonnistuja. Jossakin vaiheessa kuitenkin kerroin miehelleni tilanteestani ja siitä lähtien hän on ollut minun tukena myös vaikempina aikoina. Siksi rakastan häntä todella paljon, myös poikani on minulle kaikki kaikessa, enkä voisi kuvitella elämää ilman häntä. Päästyäni masennukseni kanssa hoitoon, mielenterveystoimistoon koin sen aluksi vaikeana ja ehkä jopa häpeällisenä, mutta sain kuitenkin apua olooni. Olen nyt 2016 vuodesta saakka kärsinyt masennuksesta välillä lievempänä välillä vaikeampana. Mukaan tulivat myös uniongelmat, en pystynyt nukkumaan. Siitä alkoi oravanpyörä josta oli todella vaikea päästä eroon. Aikaa kului ja aloin tuntea, että poljen jotenkin paikallaan. Mikään ei kiinnostanut, mistään ei tahtonut saada kiinni, tuntui kuin päivät vain matelivat ohi ja minä niiden mukana. Yhden ystävän luona kävin melkein joka päivä, ja hän tiesi minun tilanteeni. Tuntui, että hänelle voi kertoa mitä vain. Vuosi alkoi lähestyä joulua, yleensä aina odotin innolla ja rakastin joulun tunnelmaa. Sitä tunnetta ei tullut, vaikka kuinka väkisin yritin sitä itselleni saada viritettyä. Ei tullut ei! No, se joulu meni kuin sumussa vaeltaen. Vuosi vaihtui 2017 masennus seurasi tiukasti mukana, olin kuitenkin edelleen lihava, ruma, epäonnistuja omasta mielestä.
